Susa haudassaan. Kiitos Astalle ja Veikolle. Rakkaudella Hanna, Pauli ja Waldo.

Warum?

Tässä Vexi palluttaa:

Mä oon tossa kuvassa ihan vähän vanhempi kuin Waldo nyt! Kyllä aika rientää.

Mulla nousee ihan kaamea matkakuume, kun mamma pakkaa tavaroita. Muistaakohan se meitsien ruuat? Puruluut? Hepan? Ankan? Apua, ei varmaan muista!

Mami järkkäs sit niin, et mä sain haastatella Lissuu. Tässä se selittää mun juttui. 

Tässä haastattelu kokonaisuudessaan:

S:

Lissu, miltä susta nyt tuntuu, kun tänään 13.8.2009 aamulla osuit kymmennenneksituhanneks vierailijaks mun plokiin? Tuuletiksä yhtään siellä toimistolla? Oliks kaikki työkaverit kateellisii?

L:

Siis olin niiiiin jippii jippii, että ei oo tosikaan. Sitä paitsi ei se ollu mitään sattumaa, koska mä käyn siellä muutenkin joka aamu ja myös päivällä tarkistamassa josko sä olisit ollu jossain seikkailuissa ja JOS olisit saanut sen mamskun kammettua siitä feissarista irti, että pääset tarinoimaan. Aika epistä, että jouduit ottaan sen mammaran siihen plokikimppaan, koska varmaan se luuhaa nyt siellä koneella enemmän ku ennen….

S:

Oii-kein kiva! Entä mitä olet ajatellut lahjoittaa plokin päätoimittajalle, joka muuten kovasti arvostaa makkara- ja muita koiranmuonatuotteita? Ja pehmoleluja ja palloja ja frisbeetä, sua jne.

L:

No siis mulla oli välittömästi mielessä noi possunkorvat. Varsinkin, kun sun ei tartte niitä hirveesti jaella sen ihqn pikkuriiviön kaa… Ei kai se sentään saa vielä vetää noita aikuisten naisten herkkuja.

S:

Kuulostaa muuten tosi hyvältä, mutta pikku-ukko vetelee possunkorvii ihan simona. Mut kylmä pystyn antaan sille piänen palan  ja ainahan mä voin sen ottaa siltä pois - tilanteen mukaan. Miten muuten katsot, et plokin tulevaisuudessa tarttis kehittyy vai jääkö se polkeen paikallaan niinku tähänki asti?  Ehkä lisää urheiluu vai? Ai, sen on sitten sun miäs käskeny sanoo. Jäkistä ei pelata mun plokissa niin kauan kun mä oon päätoimittaja. Terveisiä vaan isännälle.

L:

EI TODELLAKAAN mitään urkkaa, enemmän löhöilyä ja herkuttelua, kiitti!!! Tai siis sä voit kyllä urheilla ja touhuilla, niin mä sitten lueskelen niitä juttuja löhöillessä ja herkutellessa.

S:

Meitsin urheilut ei ookkaa mitään piänten lasten katteltavaa. Touhuista puhumattakaan. Katotaan, mitä kekataan.

Millaisia kulttuuripläjäyksiä toivoisit? Kuvataidetta? Koetetaan järkätä jotain ensi kymmestuhanneskävijäkaudelle.

L:

No sellasta voisit sille mamskulle vihjailla, et jos se värittelis susta jonkun muotokuvan, nii ja velipojastakin, nii ne olis kivoja.

S:

Kiitti hirveesti tästä haastattelusta, kiva että tykkäät musta ihan hullun taval. Saanko antaa muutaman märän virtsu- eiku virtuaalipusun tähän lopuksi?

L:

Ok, mutta heti kun vaan ootte joskus kotosalla, nii haluan niitä pusuja myös livenä!!!

S: Tervetuloo

 vaan! 

Haastattelu:

S. Karrila

Tässä vois ajatella, että mulla on kiire saada maata jalkojen alle, vetää ilmaa keuhkoihin ja kun keppi rannalla kuivahtaa, saadaan siitä vaiks nuotio. Viides elementti voisi olla sitten joku Mestari Wilhelmin tuote - mun pualesta ainakin tosi mielellään.

Meidän uusi tulokaskin on kova poika uimaan, vaikka sen "elementit" on vesi-ruoka-uni-leikki. Hianot elementit nekin, eiks niin?

Illalla mami oli epäepäreilu ja otti Waldon mukaan johonkin bileisiin. Kun ne tuli kyllä tosi aikasin kotiin, niin Waldo katto mun korvaani ja huusi "KÄÄK - VAIKKUA".

Vähänkö harmitti.

Se minussa on, se on naapurin niilossa
se on ajatus ensimmäinen herätessä
Ja yhtä rietas sää oot vaikka pidät sen piilossa
kokemuksia karttuu vain niitä kerätessä

Leevi tuli siis tänään kylään. Me haettiin se mutsin kaa tuolta, ähh, yhdestä paikkaa siis vaan. Se on mäyris ja oli oikein söpö ja hyvätapainen. Emmä voinu arvata kummiskaan, että se tulee meille. Siis meitsien pihalle. No se tuli ja meni lähelle mun virikelelua, jossa on namiraksuja. Ohhoh! Annoin sille heti selkään oikein kunnolla, mutta mami ei ymmärtänyt tätä yhtään ja raahas mut makkariin ja pisti oven kiinni. Siks mul on vaan hämärä käsitys tästä vierailusta. Jotenkin näin sen on kuiteski täytyny mennä.

Sitä Leevii riepo, että sitä oli peloteltu, kun se on niin pieni vielä. Pari viikkoo Waldoo vanhempi. Ei kai olis pitäny pöllyttää sitä niin rajusti. Meitsillä vaan toi päre palaa niin herkästi. Mami sano, että se viä mut ongelmakouluun. Mä oon sitä mieltä, että meillä on riittävästi ongelmia ilman kouluakin. Mitähän tästäkin seuraa?

Noo, Leevi alko unohtaa eka pelästyksen, kun Waltsu piti siitä hyvää huolta. Tässä se pitää huolta. Waldo kysyy, että onko herra rouva vai rouva herra.

Sit se Leevi kai ajatteli, että jos se syö ton Waltsun pään, sillä on vähemmän riesaa siitä. Se eteni systemaattisesti ja kysyi lupaa hommaan.

Kun kaikki sano, että juu, syö vaan pää pois, niin siinä kävi sitten näin.

Ei vaiskaan, tää oli leikkiä! Pojat oli peuhanneet pihalla ja olleet mm. pyssyleikkiä, niinku toi huolenpitokuva ylhäällä jo kertoo. Pojat ovat poikia iästä riippumatta.

Lopuks tämmönen arvotuskuva. Waldo ja mami toivoo, että Leevi tulis uudelleen ja että mä saisin välini kuntoon sen kanssa enkä pelottelis niin paljoo. Otetaan harkintaan.

Sapuskaa naamariin ja eikös mamma pentele napannutkin Waldon ja heitti sen autoon ja eiku "wroooom". Kun toi Waltsu on vongannut ja vongannut suunvuoroa ja kun mä en oikein vieläkään oo snaijannu, mitä ne duunas poissaollessaan, annan sen ny kertoo.

Kiitos, neitsykkä! Siis tässä mä olen, Waldo Ensimmäinen (Waldemar der Erste) ja olen kuuluisaa von Wiiksen sukua. Kuten kuvasta näkyy, vastuualueeni ovat maansiirotoimet tontillamme ja mahdollisuuksien mukaan muittenkin tonteilla. No, se siitä - siirrytään tähän päivään. En muuten sitten voi sietää tuon neitsykäisen murretta. Taustani mukaan opettelen kielen kuin kielen, mutten murteita. Ainakaan vielä.

Aamulla mamma ajoi kanssani sillä omituisella vaunullamme erääseen paikkaan, joka oli etäisesti tuttu ja jossa sitten olikin ystäviämme Raisiosta. Lego ja Elina -rouva. Menimme yhdessä lääkärille, kaikille paitsi Elina-rouvalle ja mammalle oli varattu aika.  Sainkin sitten heti kaksi pistosta niskaan, se hieman tuntui, mutta kestin sen kuin mies konsanaan. Muuten lääkärirouva kehui hyväkuntoiseksi ja tutki mm. hampaat. No meidän suvussahan hampaita riittää ja niillä olen pistellyt paljon reikiä eri kohteisiin.

Siirryimme sitten Kaanaalle Raisioon, jossa rouvat aamiaistivat ja me nuoret sillä aikaa leikimme pihamaalla juosten ja telmien, kuten ikäistemme kuuluukin. Hämmentävää oli, mitä sen jälkeen tapahtui. Jouduin nimittäin terassin pöydälle ja turkkiani nypittiin. Luultavasti herrasväki on sitä mieltä, että näin pitää toimia - tiedä häntä! Sain kuitenkin herkkuja ja "suukkoja", kuten täälläpäin sanotaan, joten en pannut toimenpidettä pahakseni.

Kuten tapoihin kuuluu, lähdimme vieraanvaraisuudesta kiittäen soveliaan ajan kuluttua taas kotimatkalle.  Kotona ihanainen impemme Susan oli ilahtunut tulostamme ja hänen hämmästyksensä oli suuri, kun meninkin mamman kanssa yhdessä suihkuun. Sitä ennen kronk.. anteeksi, puhdistettiin korvani miellyttävän tuntuisella nesteellä ja pumpulitikuilla. En voi varsinaisesti sanoa nauttineeni suihkusta, vaikka pidänkin terveellisestä uintiharrastuksesta.

Kaiken tämän jälkeen vetäydyin yläkertaan lepäämään joksikin aikaa. Nyt annan kirjoitusvuoron Susanna -immelle. Kiitos Susan!

No voi jestan poo tota jätkää! Hienostelee ja on niiin ulkomaalaista! Ei olis saanut kirjotusvuaroo, jos oisin tienny! Yäk. Ulkona kun peuhaamme se kiroilee kuin satamajätkä ja roikkuu niillä naskaleillaan mun kurkussa. Ei herrasmiehestä tietoakaan. Se varmaan jäi alakynteen siellä Kaanaalla Solon kanssa leikkiessään ja peittelee nyt harmiaan. Hahah - hyvä Solo, jatka samaan malliin! Näytä sille!

Mennään vielä vähän tähän iltapäivään ja mamman hermoihin. Ne ei oo sitä kestävintä laatua nimittäin. Mamma haki iltapäivällä meidän limusiinin tallista ja mä tietty luulin, että mua varten, mutta eikö mitä! Sinne pakattiin koko sortin sakki plus vielä kaverimme Westie Iiro ja isäntänsä Pepe. Hiljaa arvasin, mihin matka johtaa ja inisin etupenkillä, jonne mut kiinnitettiin.  Ja eikös vaan, ennen kuin ehdin aa sanoo, niin olin trimmauspenkillä sen kivan mimmin luona, ku oon ennenki ollu. Waltsukin tepasteli siellä vähän aikaa ja sitten ne hävis mamin kans jonnekki. Aikansa kutakin, sano pässi ja kestin taas urheahkosti nyppimisen ja mami tuli sisään ja kysy, että missä Susa on, kun tossa on tommonen nättiäinen. Hehe, kyllä nauratti ja sit se arvas, että oonhan mä siinä.  Siiten oli Iiron vuoro ja me käytiin yhes kahvilas mamman, Waltsun ja Pepen kaa. Pepe viälä piffas koko lystin ja mä sain suklaatuuttii ilman suklaata. Oli hyvää.

Lopulta illalla oltiin kotona ja sit se shou alko. Waltsu tuli ihan kaheliks ja juoksutti mua pitkin pihaa, me kaivettiin miljoona kuoppaa - siihen suurimpaan mamma kanto hiki valuen ison kiven, kun se pelkäs, että kuusi heittää veivinsä n. 70 elinvuaden jälkeen, kun me revittiin sen juuria ihan simona. Arvatkaa, miltä näytimme - haha! Vai shampoopesu Waldolle - en voi ku nauraa!

Tässä me vasta valmistaudutaan siihen pelleilyyn, joka sai mutsin romahduksen partaalle. Mä oon niinku valmiina kaikkeen.

Punotaan vähän juonia pikku-ukon kanssa.

Siirryimme äksöniin. Sorsanraato sai kyytiä, mikä vielä oli kuulemma harmitonta.

Täs tulee loppuhuipennus. Fisuparka, oli päivällä vielä ihan kondikses.

Arvata saattaa, miltä tekijämiehet ja naiset näyttivät. Olimme vähän tapelleet, kaivaneet kuoppia, tappaneet tän kalan ja juosseet mamia karkuun, haukkuneet aidalla ja tehneet ihan mitä mieleen tulee. No, rangaistus seuraa aikanaan. Mentiin sisään ja me luultiin, että mennään koisaan. Ehei, ensin mä jouduin tassu-, masu- ja naamapyykille ja sitten sai jo shampoopesty velipoika saman kuurin. Ei ollu reiluu. Toivottavasti huamenna on vähemmän ohjelmaa, nyt ollaan ihan poikki!

Sit ne sienet muuttu aina isommiks ja isommiks ja tosi kauniitakin ne oli! Ja ne ketaleet oli siirtynyt viimevuotisesta paikasta viereiseen paikkaan. Me ehdittiin siinä Waldon kaa retkeilemäänkin, vaikka töitä oli ihan riittävästi.

Tulos on tässä, jo silputtuna (niinku mä sanoin!).

Waltsun mielestä saalis ei ollu suhteessa juostuihin kilometreihin, mutta mamin mielestä oli. Varmaan siks, kun se vaan laiskasti käveli ja me ravattiin kuin kahelit, mitä me kuulemma ollaankin.

Meidän emäntäkin siirsi kauppareissunsa huomiseen, kun ei se nukkunut viime yönä yhtään. Siis oikeesti, ei yhtään. Ihan olis luullu, että se yrittää polkee jotain pappatunturii käyntiin, josta kuiteskin on tulpat otettu pois jo viime vuosituhannella. Familoni oli välillä lähempänä kattoo kuin punkkaa, kun sitä pöllytettiin. Tosta lainauksesta mamma vaan totes, että kyllä yhden romillen humalatilassa on ehdottomasti hauskempaa kuin mitä sillä tänään on ollu.

Mun kävi mamii vähän sääliksikin yöllä ja siirryin lohdutukseks ihan kiinni sen kylkeen. Onhan lämmin Parson aina lämmin Parson. Jösses, minkä hepulin se sai ja minä äkkilähdön papan punkkaan! Ei ymmärtänyt hyvän päälle. Waldo vaan kuorsas ja käänsi kylkee. Niin äijämäistä.

Kai se ens yänä nukkuu. Onkohan se kuuhullu? Tai muuten vaan hul.... aha, ei sitten.

Muuten ei oo paljoo touhuttu, nautittiin papsukan tasokkaasta seurasta yli viikon ajan ja lepäiltiin vaan lähinnä. Niinku noissa alakuvissa. Jos ette tienneet, miks ihmisillä on mattoja ja pehmusteita, niin tästä sen näkee.