Meitsi on vähän funtsinut asioita. Esimerkiks olen oppinut, että "siitäkös riemu nousee" tarkoittaa sitä, et oon ollu jotenki väärin. Jos vaikka kalustan meikän asuntoa uudelleen siirtämällä matot vähän viistoon ja huonekalut eri paikkoihin, "siitäkös riemu nousee". Tossa kuvassa mä vähän funtsin.

1674063.jpg

Mahtaako nämä mun luona asuvat kantapääastujat edes tietää, mitä riemu on? Mun mielestä se on sitä, että aamulla, kun saa silmänsä auki, on pakko HETI suukotella ihan simona kaikkea mikä liikkuu - esimerkis vaikka jonkun varvas. Sit se on sitä, kun ovi aukeaa ja pääsee pihalle kattoon, mitä kaikkea on yön aikana tapahtunut.

Seuraavaks se on sitä, kun on pakko juosta niin, että välillä kaikki jalat on yhtäaikaa ilmassa. Tää on eri juttu kuin se harjoitus talvella, kun on kylmä. Silloinkin täytyy yrittää pitää kaikki jalat yhtäaikaa ilmassa, koska ne palelee. Oikeessa riemussa jalat on lämpimät ja sydän täyttyy ilosta, että on uusi päivä ja kaikki on vaan niin kivaa. Riemu purkautuu joskus niin, että alkaa vaan juosta. Olis kivaa nähdä, kun mun ihmisetkin alkaisivat vaan juosta ympäri mun pihakuusta pelkästä riemusta. Kyllä ne sais tehdä sen, jos vain haluisivat. Ehkei ne vaan osaa?

Sitten on se jälleennäkemisen riemu! Se se vasta hienoa on, kun tuttu autonääni kuuluu. Alkaa jo jännittää ja sitten, joooo, se on mun mammara tai pappara! Silloin taas jalat irtoo ihan itsestään maasta tai lattiasta! Alakerran portaat voi hyvin juosta niin, että vain joka neljännellä rapulla joku tassu hipaisee sitä. Samantien ylös taas ja sitten ilmariemuhyppy. Ihmiset ei taida tykätä ilmariemuhypyistä, joissa kuuluu hyppiä paikallaan ollen suoraan ylös ja alas. Boing-boing-boing. Sitä riemua ei millään voi hillitä.

Sitten alkaa taas suukko-suukko -riemu ja ollaan takaisin tän tarinan alussa. Tämmöisiä mietin ja toivoisin, että ihmiset edes kokeilisivat jotain näistä.