Oltiin sitten reissussa. Mun  autokuski sano, että pitää vaihtaa Urjalan valuuttaa ja lähteä sitten lomareissulle. Näin tehtiin ja siellä oli ylläri, ylläri, kautta aikojen mukavimmat entiset naapurit, siis Ahkera-Asta ja Velikulta-Veikko.  Periaatteessa en kyllä tykännyt ulkomaista, kun siellä tuli koko ajan vettä ihan taivaan täydeltä. Istuttiin semmosessa kahdeksankulmaisessa talossa (niillä oli ennen paljo isompi talo, mutta vaan nelikulmainen - siks ne varmaan muutti pois, että saisivat enemmän kulmia) ja odotettiin sateen loppumista. Tässä mulla on tosi tylsää, silmät vaan lupsuu:

1826451.jpg

Ilta siinä pimeni ja ihmiset puhuivat jostain ihme supeista, jotka käy siellä muka pupeltamassa milloin mitäkin tipanruokaa. En siitä piitannut, vaan vetelin lonkkaa. Sitten yht'äkkiä illan pimetessä, mä tunsin SEN! Ihan selvä SUPIN haju. Olisivat heti sanoneet, että kyseessä on SUPI eikä mikään "supi vaan". Mä tajusin siis, mistä on kyse.

1826454.jpg

Nostin ihan tolkuttoman mellakan päästäkseni näyttään sille SUPIlle, että täältä pesee ja kuka käski, mutta arvatkaa, päästettiinkö mut! Velikulta-Vexi arveli sen SUPIn olevan öpaut viistoist kiloo ja mä painan siinä kymmenen hippeissä (jos Natasha kysyy, niin huomattavasti alle, jos muut, niin jullilleen kymmenen). Se riitti mun talkkariparille - eivät päästäneet ulos, mikä oli huutava vääryys. Ainakin mä huusin.

Seuraavana päivänä mentiin metsäretkelle, kun hetkeen ei satanut kuin ihan vähän. Kävelimme Asta-tädin ja mammaran kanssa metsätietä, joka oli jännä. Se päättyi yhden talon pihaan, jossa oli Pipero, joka on koiru, jonka rotumääritelmä oli meiltä päässyt unohtumaan, ihmisten mukaan kuitenkin suunnilleen urjalankujanperänpuolipystykorva. Pipero ei tykännyt, että hänen aluelleen tullaan, minkä hyvin ymmärsin ja yritin kertoo ihmisille, että mennään pois. Ei ne mitään tajunneet, senkun lällättivät "piperopiperopipero". Pipero päätti, että hänpä näyttää kaupunkilaiskakaralle, mista kana pissaa ja teki sen kans. Mammara meinas hermostua, mutta sanoi sitten "Pipero kotiin!". Ja se mimmihän lähti niin, että juoksi vielä omalla verannallaan päin ovea ja jäi - muksis - siihen odottamaan sisäänpääsyä. Kuulin myöhemmin, että Piperon voi lähettää vaikka kilometrien päästä kotiin vain tuolla yhdellä vihjeellä (sic!); se lähtee kuin raketti ja juoksee kotiin asti. Siis mä en ikänä haluis oppii tommosta, mut ei mulle sitä kyllä opetetakaan, kun ei osata.

Tämä oli tarina Urjalasta ja sen taikayöstä. Koska kukaan ei kuiteskaan jaksa lukee kaikkea yhdellä kertaa, niin tämän ulkomaanmatkan jatko tulee eri osiona. Valuutanvaihtokin oli nimittäin edessä, piti vaihtaa Urjalan raha Yläneen rahaan.