Pakko on alkaa epäillä, että mua on juksattu. Tänään kuulin ihan selvästi sellaisen sanan kuin "töihin". Pappara sen sano ja mammara nauroi makeet naurut siihen. Miks?

Eihän ne voi olla kotona viikkotolkulla ja antaa mun ymmärtää, että näin tämä menee aina ja ikuisesti. Sitten tullaan kertomaan, että menenkin tässä "töihin". Onneks ei mitään kammottavaa vielä tapahtunut ja molemmat olivat siivosti palveluksessani koko päivän. Ehkä se sana vaan lipsahti niiltä jotenkin.

Metsään en tänään päässyt, mitä suuresti ihmettelen. Asialla saattaa kuitenkin olla jotain sen kanssa tekemistä, että eilen painelin Ruissalossa kuulemma "yli hyvän maun rajan", kun satuin saamaan aivan erityishyvän vainun jostain, josta en itsekään tiennyt, mitä se oli. Koska olin päässyt hyvään juoksemisen alkuun, niin annoin sitten mennä. Olen muuten hokannut, että kannattaa vilauttaa itseään mammalle aina välillä ja vasitenkin kandee seurata, mihin päin se taapertaa siellä metsässä. Ettei häviä kokonaan, hyvä autonkuljettaja kun on. Yritin alkuun opettaa sille, että pitää istua kannonnokalle tai kivelle venaan, että tuun, mutta ei se oppinut. Liian vanha varmaan. Se vaan mönkii eteenpäin ja pakko on vähän kattoo senkin perään. Lopulta olin niin poikki, että heittäydin sammalikkoon ketarat oikoisina ja voi hyvät hyssykät, se sammalikko oli melkein mun auton vieressä! Uskomaton sattuma!! Mammara oli autoon päästyämme, sanoisinko, hieman hapahko. En kuulemma edes tuoksunut yhtä hyvältä kuin muuten aina.

Lätinät sikseen, olen huolissani siitä töihin -sanasta. Ettei VAAAN? Funtsin sitä tänään vähän enemmäkin ja jo lörpsähti häntyli ja jalat meni alta.

1836483.jpg

Jos nyt kuitenkin ymmärsin, kandee toistaiseksi nauttia palveluskunnan läsnäolosta, vielä ne aikovat lorvia täällä nurkissani; toinen viikon, toinen melkein kaks. Annetaan hevosten surra, vaiks en tiedä miks juur heppojen pitäis hoitaa tää homma meitsin puolesta.