Viikon koirakuvahaaste on ROTU. Meitsi on fundeerannut tätä rotuoppia kovastikin, mutta silti en pääse puusta pitkään.

Onko toivottavaa, että koira on jonkinlainen? Siis niiku räyhä, reuho, touho tai joku metsästäjä, autonjahtaaja tai sitten soffapottu joka vain toivoo hyvää tahtoo päälle maan ja että sais olla rauhassa.

Eikö jokaisen, joka haluu kaverikseen koiran, pitäis päästä nauttimaan ns. yllätysefektistä, kun joku "rotuominaisuus" pulpahtaa pintaan? Kuinka hauskaa on seurata naapurin tätiä, jonka rodusta  sanottiin, että se ei puhu ei pukahda. Noniin - ei puhu, mutta räksyttää tommoset palttiarallaa 8 h/pvä. Entä kun sun Saluki sanoo, että juakse itte, ei mulla ooo kiirettä mihinkään?

Oonpa kuullut terrieristä, joka adoptoi oravanpojankin. Että tällasi ennakkoluuloi ihmisillä on, että rotuominaisuudet on määrättävissä ja ihmisten päätettävissä.

Ihmiset jyrää koiriaan johonkin rotutyypilliseen harrastukseen, vievät niitä luolille kettujen riepoteltavaksi ja sanovat sitten, että olipa rotutyypillinen käytös. Sääli vaan, että piski kuoli. Tapettuaan ensin ne ketunpennut.

Meitsikin edustaa jotain rotuu ja multa odotetaan rotutyypillistä käytöstä. Itelleni mä edustan mamman- ja pappankultaa, suukko-suukko-koiraa, joka kuitenkin saa olla paljon vapaana ja nauttia ns. rotuominaisuuksistaan.

P5100040.JPG

En oo sitten mikään vesikoira. Rodultani.