Se on tiedossa, et joistain ihmisit tulee tähän aikaan vuodesta ihan sekopäitä, kun ensimmäiset keltaiset sienet ilmestyvät metsiin. Mulla on yks Kikka-täti, joka painaa melkein otsalampun kanssa öisinkin pitkin metsiä. Eikä toi mami kaukana siitä oo. Tänäänkin köröteltiin mun bilikalla jo aamuhämärissä kohti märkää mettää. Mulla sinänsä välii oo, ei turkin läpi vesi mene kovin helpolla. Eka paikassa oli joitain sienii ja ne nyppästiin mukaan. Mami huutaa naama punasena, et niitten päälle ei saa istuu. Miksei? Kotona se kuitenkin silppuu ne ja viimestään vatassa ne on semmosta mössöö jatkosta puhumattakaan. Eli siitä istumisesta ja kuonon kanssa köhnimisestä on vaan apuu. Mut kun ei saa myönnettyy. Alakuvasta näkee, et on ollut märkä kesä. Noita ei kasva kuivana kesänä. Tässä näkyy, et se on satumetsä.

P8045411.jpg

Sit ne sienet muuttu aina isommiks ja isommiks ja tosi kauniitakin ne oli! Ja ne ketaleet oli siirtynyt viimevuotisesta paikasta viereiseen paikkaan. Me ehdittiin siinä Waldon kaa retkeilemäänkin, vaikka töitä oli ihan riittävästi.

P8045420.JPG

Tulos on tässä, jo silputtuna (niinku mä sanoin!).

DSCN1592.JPG

Waltsun mielestä saalis ei ollu suhteessa juostuihin kilometreihin, mutta mamin mielestä oli. Varmaan siks, kun se vaan laiskasti käveli ja me ravattiin kuin kahelit, mitä me kuulemma ollaankin.

DSCN1593.JPG