Siis meitsi ei tiedä, mitä katu-uskottavuus on, kun katu on katu ja sillä hyvä, mutta mamma sano, että sen pikkuisen koiran katu-uskottavuuden takia sillä on pääkallopanta. Hah, sanon minä, oli mullakin, kun olin ihan pieni - se vaan oli punanen. Oltiin sit muka kävelyllä - ihan plörinäks meni.

Mamma luki tässä taannoin Tuliniemen Markon ohjeita koirien kuvaamiseks. Saanko esitellä, kuva nro 1:

Tää on sitten sen pikkujannun häntä, ei mun.

Kuva nro 2:

Arvatkaa, kenen kaks nakkii siinä on!

Kuva nro 3, jonka takia voidaan jo vähän antaa anteeksikin:

Siinä kun olen minä itse!! Bravo mamma, hyvä kuva!

Waldo valloitti heti koirankopin, anti mennä vaan - mä en koskaan tykänny olla siellä paitsi että siellä oli leluja jemmassa.

Waldo tykkää karikkeesta. Mun muistaakseni joku kaanaalaista omaa saman intohimon. Oisko ollu se pitkänokkainen?

Nyt mä meen päikkäreille, muutkin haukottelevat siihen malliin.