Aamulla mami keräs kaikki koiransa, otti namit taskuun, kameran olalle ja vei meidät metsään. Eka yllätys tuli ennenkuin oltiin edes tajuttu, mitä tapahtuu. Se ylläri on tässä:
Mamman konsepti meni iha sekasi! Ei ollut siäniveittee, mut onneks oli kakkapussi (ilman kakkaa) mukana. Hyttyset puri sen ihan paukuroille, muttei mitään välii. Mä veikkaan, että tän vuoden kanttarelliruljanssi alko ny. Hyvä vaan, päästään Waldemar Pärssonin kanssa juoksemaan.
Ekaks me pidettiin pieni palaveri, et mitä tehdään.
Mä päätin, että ainaski mä juoksen ekaks itteni vähän lämpimäks. Se menee näin:
...ja näin:
Sitten me tultiin yhdelle korkeelle kalliolle, mistä oli hiano näköala, vaikkei se mua niin heilautakaan, mut kiva, et mamikin nauttii.
Waldolla nousi ihan korvat pystyyn, kun edessä oli niin jyrkkä lasku. Se on muuten sama ilmiö, kun jos ihmisellä hiukset nousee pystyyn.
Sit me haisteltiin kaikkii hyvii hajui yhessä.
Mummiälestä kyllä toi haju oli ihan yäk ja tuon sen alakuvan mukaisesti julki.
Välillä Waltsu seiso vaan yhdellä tassulla. Mahtoko jarruttaa tässä kohtaa?
Sit me jo lähdettiinki, kun siellä oli kuulemma niin kauheesti niitä hyttysiä. Vaiks ei ne mua häirinny yhtään. Tässä ne ei häiritse:
Kommentit